17.2.2021
Haetaan kuvataiteilijaa tekemään taiteellista työtä!
Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut hakee kesäkuvataiteilijaa nyt jo viidettä kertaa. Kahden kuukauden mittaisen kesäpestin ideana on palkata nuori kuvataiteilija tai taideopiskelija tekemään omaa taiteellista työtään. Työjakson tarkemmat työtehtävät muotoutuvat taiteilijan ideoiden, kiinnostuksenkohteiden ja menetelmien mukaan keskustelussa työnantajan kanssa. Kesäkuvataiteilijan toiminta-alue on Seinäjoen keskustori eli Vekseliaukio. Lisäksi kesäkuvataiteilija voi käyttää työpisteenä taide-ja kulttuurikeskus Kalevan Navettaa, missä Seinäjoen taidehalli sijaitsee. Työtilaksi kesäkuvataiteilija saa tarvittaessa Taidehallin pedatila Itikan. Monitaiteiset ja tapahtumalliset julkisen taiteen toteutukset ovat mahdollisia.
Ehtoina on, että
– työskentelyn toteutuspaikka on Seinäjoen keskustori.
– työskentelyn tulee näkyä keskustorin kävijöille sekä kaupunkilaisille tai heidän on voitava osallistua siihen.
– Työskentely keskustorilla voi olla esim. yhteisöllistä, tapahtumallista, performatiivista tai prosessimaista taidetta.
– Pedatila Itikka on kesäkuvataiteilijan työskentelykäytössä tarvittaessa. Pedatila soveltuu hyvin keskustelutilaisuuksille, video-esityksille sekä pienimuotoiseen työpajatoimintaan. Pedatila Itikassa on tiettyjä käyttörajoituksia, kuten liuottimien käyttö, maalit, keramiikka sekä puu- ja kipsiveistokset yms.
Hakijan tulee esittää hakemuksen yhteydessä alustava projekti-idea tai työsuunnitelma siitä, mitä haluaisi kesäkuvataiteilijana toteuttaa. Tärkeää on, että taiteellinen projekti on toteutuskelpoinen suhteessa työpestin kestoon. Hakija voi tutustua nettisivuillamme ohjelmalinjauksiimme: https://www.seinajoentaidehalli.fi/tietoa-meista/#taiteilijalle
Kesäkuvataiteilijalta odotamme
– vahvaa taiteellista näkemystä ja innostavaa, omaäänistä projekti-ideaa
– itsenäistä ja yleisöystävällistä työotetta ja hyvää yhteistyökykyä
Kesäkuvataiteilija tulee osaksi kulttuuripalveluiden työyhteisöä, tarkemmin Seinäjoen taidehallin tiimiä. Kuukausipalkan lisäksi käytössä on työyhteisön tuki ja osaaminen, pieni tuotantobudjetti ja normaalit työvälineet. Työjakson kesto on 2 kuukautta sijoittuen kesä-elokuulle. Tarkempi ajankohta sovitaan yhdessä tehtävään valittavan taiteilijan kanssa.
Tutustu edellisiin kesäkuvataiteilijoiden projekteihin. https://www.seinajoentaidehalli.fi/kesakuvataiteilija-3/