Kesäkuvataiteilija 2024 haku käynnissä!

Kesäkuvataiteilija 2024

Haetaan kuvataiteilijaa tekemään taiteellista työtä!

Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut hakee Kesäkuvataiteilijaa jo kahdeksatta kertaa. Kahden kuukauden mittaisen (8.7.-8.9.2024) kesäpestin ideana on palkata uransa alussa oleva kuvataiteilija tai taideopiskelija tekemään omaan taiteelliseen työhönsä kytkeytyvä julkinen taideprojekti. Kesäkuvataiteilijan projektin tulee jollain tavalla näkyä kaupunkilaisille tai osallistaa. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri paikkakunnilta tai kulttuureista tulevia taiteilijoita. Suomen kielen taito ei ole välttämätön. Hakemuksen voi lähettää myös englanniksi.Toivomme hakijalta projektiehdotusta, joka tuo esille ajatuksia muistomerkeistä, muistamisen perinteestä ja tulevaisuudesta nykytaiteen keinoin. Mikä on muistamisen arvoista? Esimerkiksi monitaiteiset, prosessimaiset, paikkasidonnaiset, performatiiviset ja tapahtumallisen taiteen toteutukset ovat mahdollisia taiteen tekemisen tapoja kesäkuvataiteilijan työskentelyjaksolle. Kesäkuvataiteilijan työpiste on taide- ja kulttuurikeskus Kalevan Navetassa ja hän työskentelee osana Seinäjoen taidehallin työyhteisöä. Työjakson tarkemmat työtehtävät muotoutuvat taiteilijan ideoiden, kiinnostuksen kohteiden ja menetelmien mukaan keskustelussa Seinäjoen taidehallin kanssa.

Mitä etsimme?

Hakijan tulee esittää hakemuksen yhteydessä alustava projekti-idea tai työsuunnitelma siitä, mitä haluaisi kesäkuvataiteilijana tehdä. Tärkeää on, että taiteellinen projekti on toteutuskelpoinen suhteessa työpestin kestoon.

Taiteilijaa, joka tuo projektiehdotuksessaan esille, miten hänen tuleva taiteellinen prosessinsa käsittelisi annettua teemaa: Miten muistaminen näkyy yhteisessä tilassa ja mikä on muistamisen arvoista? Mitä on muistettu ennen ja millaiset voisivat olla muistamisen tavat tulevaisuudessa?

Taiteellinen työskentely näkyy taide- ja kulttuurikeskuksen asiakkaille sekä kaupunkilaisille jollain tavoin kesän aikana.

Toivomme, että työskentelyjakson lopuksi Kesäkuvataiteilija toteuttaa Kalevan Navetassa pedatila Itikassa pop-up näyttelyn, esityksen, video-screeningin, keskusteluohjelman tai tapahtuman muutaman päivän mittaisena. Ajankohdallisesti tämä yhdistyy Seinäjoen taidehallin Vintti-näyttelytilassa avautuvan ruotsalaisen Tove Kjellmarkin yksityisnäyttelyn avajaisiin perjantaina 6.9.2024. Pedatila Itikkaa on myös mahdollista käyttää työ- tai esitystilana työskentelyjakson aikana.

 

Kesäkuvataiteilijalta odotamme

Vahvaa taiteellista näkemystä ja innostavaa, omaäänistä projekti-ideaa.

Itsenäistä ja yleisöystävällistä työotetta, hyvää yhteistyökykyä ja viestintätaitoja.

 

Tarjoamme

Kuukausipalkan 2231,55 €/kk lisäksi työyhteisön tuen ja osaamisen.

1000 € tuotantobudjetin.

Työpuhelimen ja tietokoneen.

Työskentely- ja esittelytilat Kalevan Navetassa. Tiloissa on käyttörajoituksia taiteelliselle työskentelylle, esim. työskentelytilat maalaamiseen, liuottimien käyttöön, keramiikan ym. tekemiseen ovat sovittavissa erikseen.

 

Työjakson kesto on 2 kuukautta sijoittuen heinä-syyskuulle 2024. Toiveena on 8.7.– 8.9.2024 välinen aika mutta pienet muutokset tähän ovat neuvoteltavissa.

Kesäkuvataiteilijan työhön ei sisälly asuntoa, mutta työhön valittua autetaan majoituksen löytämisessä. Kesäkuvataiteilijan toivotaan asuvan tai oleskelevan Seinäjoella työskentelyjakson aikana.

Projekti-idean ja cv:n voi liittää myös erillisenä liitteenä hakemukseen.

Tutustu edellisiin kesäkuvataiteilijoiden projekteihin:

Lisätietoa:

Pedatila itikka­

Seinäjoen Taidehalli

 

Instagram: @kesakuvataiteilija

Facebook: Kesäkuvataiteilija

Hakuaika 5.2.-3.3.2024. Kuntarekryn kautta

Kuntarekry:  Työavain SEI-01-16-24

Lisätietoa: Pii Anttila, Seinäjoen taidehallin Taidetuottaja